perjantai 30. syyskuuta 2016

Tunnelmallinen aamupala Wanhalla Pajalla

Meillä oli hiukan erilainen perjantaiaamun aloitus täällä Wanhalla Pajalla. Päätimme ilahduttaa asiakkaita ja katoimme aamupalan syksyisen ilmeen saaneeseen Sisustajan olohuoneeseen. 


Sytytimme paljon kynttilöitä ja hämärässä huoneessa tuoksui vastakeitetty puuro. Kahvi oli niin vahvaa, että varmasti jokainen sai silmänsä auki. Rasvaiset juustot maistuivat erityisen herkulliselta tummalla leivällä ja rieskarullasta sai helposti haukattua suussa sulavan elämyksen. Mukana oli myös hiukan makeaa, nimittäin Fazerin sivuilta bongatut Omar-omenamuffinit. Jottei kaikki olisi mennyt ihan mässäilyksi, tuoreet hedelmät raikastivat aamupalalautasta. 



Mukana aamun aloituksessa oli 15 ennakkoonilmottautunutta ihanaa asiakasta. Oli niin mukavaa viettää aamua kanssanne ja jakaa kuulumisia. Kiitokset naurusta ja iloisesta mielestä, sillä nyt on hymyilyttänyt koko päivän, kun on saanut nauttia hyvästä seurasta napa pinkeänä. Toivottavasti teilläkin oli yhtä kivaa :)

Muffinien ohje (16kpl)

3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita tai 
margariinia
1dl maitoa
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2-3 hapahkoa omenaa
1/2 pussia (110g) Omar-makeisia

Tee näin


Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Lisää taikinaan vuorotellen maito, sula rasva sekä jauhoseos ja sekoita varovasti tasaiseksi. Pilko omenat kuutioiksi sekä leikkaa Omar-makeiset kahtia. Lisää ne taikinaan. Lusikoi taikinaa muffinivuokiin ja paista 220-astesessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Jos teet pieniä annoksia, saattaa vähempikin aika uunissa riittää. Voit kokeilla muffinien kypsyyttä cocktailtikulla.






- Laura & Anna -