Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristeoksa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristeoksa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. syyskuuta 2018

Käynnistetään syksy juhlavasti



Puttipaja perusti kesämyymälänsä Wanhan Pajan tiloihin vuonna 2008 ja vuotta myöhemmin Wanhasta Pajasta tuli ympärivuoden auki oleva sisustusmyymälä. Asiakkaamme ihastelevat päivittäin Wanhan Pajan tunnelmallista rakennusta. 1800-luvun lopulla sahan höyrykonehuoneeksi rakennettu talo huokuu tunnelmaa ja henkii elettyä elämää. Vanha rakennus luo myymälämme upean miljöön ja mieleenpainuvia hetkiä vierailijoille.






Wanhan Pajan yläkerran ihastuttava Sisustajan Olohuone on alun perin konemestarin huoneeksi rakennettu tila, joka on muuntunut viimeisten kolmen vuoden ajan mitä erilaisimpiin tyyleihin juhlien ja vuodenaikojen mukaan. Sisustajan Olohuone on nimensä mukaisesti sisustajan paratiisi, jossa saa leikkiä tarinoilla, väreillä ja kynttilöillä. Voiko olla mitään ihanampaa!

Halusimme tänä syksynä juhlistaa Wanhan Pajan sisustusmyymälämme kymmenen vuotista historiaa. Juhlavuoden kunniaksi laitoimme Olohuoneeseen "hopeaa" esille ja sisustimme tyylikkäällä sinisellä. 































Ruokapöydän yläpuolen kattokruunun siniset
lämpökynttilälasit, joissa palaa tuikkukynttilät. 



Harmonia-kynttilänjalan päällä palaa syksyn upea uutuus-raitakynttilä - Peruskallio.  



Näissä Harmonia-kynttilänjaloissa palaa mustat antiikkikynttilät. Kynttilänjalkoihin kuuluu koristeelliset lasimansetit. 




























Vaajakoskelainen floristi Satu Liukko loihti Sisustajan Olohuoneeseen hurmaavia kukka-asetelmia eri sävyisistä Puttipajan koristeoksista. Kaunis sininen kukkakimppu asettui petroolin sävyiseen lasipulloon.


Lauantaina 29.9.2018 järjestetään Wanhalla Pajalla kimppukurssi, joka on suunnattu kaikille kukka-asetelmista innostuneille. Katso Tapahtumakalenteri.  

Tule ja ota kaverisi mukaan! :)



Tuntuu aina juhlalta, kun sytyttää kynttilät palamaan suureen kuusihaaraiseen kruunukynttilänjalkaan. 


























Upeat mustat ja hopeiset lasipallot hopeansävyisessä metallivadissa. 



Satu Liukon taidonnäyte, pöytäasetelma, joka tehty viinin ja luumun sävyisistä koristeoksista.  





Keltavihreä Oliivi on syksyn uusi kynttiläsävy. 

Tässä palaa Oliivi-raitakynttilä, josta löytyy oliivi-, sammal- ja petrooliraidat.  Onpa kaunis elävä pinta kynttilässä. Mikä on Sinun tämän syksyn lemppari-raitakynttilä

Meillä kynttilöissä palaa tuli vain kuvaushetkellä. Muistathan kotona ottaa vyötteet ja tarrat pois ennen kynttilän sytyttämistä. 





Puttipajan pehmoiset nallet lämmittelevät lyhdyn alla. 


Tervetuloa paikan päälle ihanaan myymäläämme Wanhaan Pajaan, joka on auki ympäri vuoden. Sisustajan Olohuoneeseen pääsee tunnelmoimaan aina kaikkina aukioloaikoina ja sinne voi tulla vaikkapa vain rentoutumaan ja oleilemaan ilman kiirettä. 





Olisi mukava kuulla teidän lukijoiden ja asiakkaiden kokemuksia Wanhan Pajan sisustusmyymälästä.

Mikä Sinua on ilahduttanut myymälässämme, entä mitä pidit Sisustajan Olohuoneesta? Onko Sinulla jokin hieno juhlaidea, sisustustyyli tai muu teema minkä haluaisit nähdä toteutuvan yläkerrassamme? Tule kertomaan niistä meille.  


Tunnelmallista syksyä kynttilöiden valossa. Ja nähdään Wanhalla Pajalla :)


- Heidi -


perjantai 15. syyskuuta 2017

Näin valmistat kauniin syyskranssin!




Tässä Sinulle ohjeet syyskranssin tekoon.

Syyskranssin valmistukseen tarvitset
seuraavat tarvikkeet

Kranssi
2 isoa koristeoksaa
Pieniä koristeoksia
1m leveää kangasnauhaa
1m ohutta kangasnauhaa
2m juuttinauhaa tms.

Ohjeessa koristellaan kranssista vain toinen puoli. Jos haluat koristella kranssin kauttaaltaan, tarvitset koristeoksia ja nauhaa enemmän. 


Syyskranssin työvaiheet




Tämä kranssi on sävyltään vaalean harmaa ja kooltaan noin 40cm. 


Leikkaa juuttinauhasta metrin pituinen pala, jolla sidot isomman koristeoksan kiinni kranssin sivuun. Pujottele juuttinauha koristeoksien välistä, niin että kukat eivät jää nauhan alle. Alku- ja loppusolmut kannattaa tehdä kranssin taustapuolelle ja päät piilottaa kranssin sisälle. 

Koristekukan voimakas oranssi antaa näyttävyyttä kranssiin.


Leikkaa juuttinauhasta toinen metrin pituinen pala,
jolla sidot toisen koristeoksan kiinni kranssiin. Tässä kranssissa on käytetty punaista marjaoksaa. 

Kranssista tulee luonnollisen näköinen, kun pienet oksat jäävät hiukan törröttämään. Juuttinauha ei juuri näy kranssin pinnalta.


Leikkaa eri levyisistä nauhoista metrin pituiset palat.

Aloita leveästä nauhasta ja kiedo sitä kranssin ympärille. Alku- ja loppusolmut voi piilottaa kranssin sisälle. Kiedo ohuempaa nauhaa kranssin päälle sekä osittain leveän nauhan päälle. Ohut nauha voi kulkea myös kokonaan paksumman nauhan päällä. 

Nauhojen sävyillä voi vapaasti leikitellä. 


Pujota pieniä koristeoksia kranssin koloihin. Varmista, että ne kiinnittyvät hyvin. Pihlajanmarjat sopivat mitä mainioimmin syyskranssiin. 


Valmis syyskranssi ripustettavaksi!

Kranssin voi ripustaa oveen tai seinälle pienen narulenkin avulla.


Alla olevat linkit vievät Sinut Puttipajan verkkokauppaan, josta voit hankkia tarvittavat materiaalit kranssin valmistukseen: 





Kranssiin voi tehdä lisäksi kauniin rusetti-asetelman katseenkiinnittäjäksi, kuten tässä vaaleassa kranssissa. Rusetin tekoon annamme vinkit myöhemmin julkaistavassa blogitekstissä. Pian tästä siis lisää :)

Järjestämme tiistaina 3.10. Wanhalla Pajalla Syyskranssin koristelupajan. Tästä linkki ilmoittautumiseen. Tervetuloa!

Itse omin käsin tehty kranssi on ihana oman kodin oveen tai kodin sisustukseen. Se on myös oiva tuliainen ja varmasti mieleinen jokaiselle saajalle.


- Heidi -