Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesämökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesämökki. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannuksen taikaa


 Juhannusterveiset vielä Puttipajalta, ennen kuin pysähdytte viettämään yöttömän yön juhlaa. Juhannusta jokainen viettää tyylillään, mutta perinteisesti juhlaan kuuluu saunominen ja hyvän ruuan lisäksi tietysti myös ihanat juhannustaiat. Kokosimme niistä teille muutaman hauskan vinkin. 
Perinteisillä juhannustaioilla on lähinnä yritetty ennustaa tulevaa puolisoa. Jos tämä on sinulle ajankohtaista, niin kokeilepa vaikka tätä: kävele juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa. Mihin halkoon takapuoli osuu, sellaisen puolison saat. Jos halko on halkaistu, se on toisen naisen varattu mies tai leski, ja jos puu on kokonainen, mies tulee täysin omaksi.
Tulevan puolisonsa voi yrittää nähdä myös keräämällä seitsemän kedon kukkaa tyynyn alle tai syömällä muikkuja, jolloin tuleva puoliso ilmestyy uneen. Yksi tapa on kurkistaa kaivoon nähdäkseen tulevan puolison kasvot.
Puttipajan väki toivottelee teille taianomaista mittumaaria!
 
- Jonna & Laura -

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Mökkitunnelmissa rantamaisemassa





















Serkusten Annan ja Ullan kiireetön kesäpäivä on täynnä pirskahtelevaa vettä, kermavaahtoa, mansikoita, raparperipiirakkaa ja tietysti aurinkoa. Rannalla oleva mökkisauna lämmitetään illaksi, mutta ennen sitä haetaan lähimetsästä vastatarvikkeita. Tuoksuva koivuvesikin asetellaan lauteille jo hyvissä ajoin - sen salaisuus piilee kuumassa vedessä ja koivusta riivityissä lehdissä.

Räsymattopolkua pitkin hiippaillaan pesemään kesäperunat laiturille. Jokainen kukkamaljakko on kerätty täyteen kesäkukkijoita. Koiranputkista muodostuu nopeasti näyttäviä hattarapilviä. Raparperipiirakan tarpeet katkaistaan mökin laitamilta. Anna kuorii ne valmiiksi keittiössä hääräilevää Ullaa varten.
Auringon paisteessa päiväkahvi maistuu parhaimmalle. Samalla kilistetään mansikkamehulla kesälle. Jäähdyttimenä toimivat pakasteessa jäädytetyt mansikan palaset. Saunan jälkeen herkutellaan kermavaahdolla täytetyillä leivoksilla, jotka on aseteltu tarjolle jalallisiin laseihin. Annan karvakuonot pulahtavat laiturilta uimaan, sitten kaksikon onkin aika palata takaisin mökille tarkastelemaan herkkutarjontaa.
Raparperipiirakka on hyvää vielä seuraavana päivänäkin, juhannusruusuilla ja tomusokerilla koristeltuna se nousee varmuudella kahvipöydän helmeksi.
  
Raparperipiirakka
Pohja
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
0,5 l raparperinpaloja
1 tlk kermaviiliä
1 muna
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin sekoittamalla.
2. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Levitä piirakkataikina voideltuun piirakkavuokaan n. 30 cm. Anna taikinan nousta hieman reunoille saakka.
3. Leikkaa kuoritut raparperit ohuiksi paloiksi. Sekoita kermaviili, sokeri, muna ja raparperinpalat. Kaada täyte piirakan pohjan päälle.
4. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 20-30 minuuttia.

-Ilona-

Kuvissa vilahtavat Puttipajan tuotteet