Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustusideat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustusideat. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. tammikuuta 2017

Sisustussuunnittelijan vieraana


















Ripaus hempeitä sävyjä saapuu Tainan kotiin talven taittuessa kevätpuolelle. Puuterinen roosa on täydellinen pari harmaan sävyille. Sisustussuunnittelijan kodissa yhdistyvät ajanpatinoimat helmet sulavasti linjakkaan moderniin ilmeeseen. Sängyn kauniita, pellavaisia lakanoita ei täällä peitetä päiväpeitteillä vaan ne jätetään esille - rennon ryppyisinä. Keittiössä hurmaa huumaava yrttien tuoksu. Taina ja Jukka rakastavat italialaista ruokaa ja tuoreet yrtit ovat osa kodin lumoa. Tuoksuja Taina voimistaa kynttilöiden avulla. Silmät kiinni laittaessaan voi hyvin kuvitella olevansa Italian auringon alla. Tänään uunista nostellaan pöytään höyryävää patonkia ja jälkiruuaksi herkutellaan munkkipalloilla. Innokkain herkuttelija Hely on varmuudella ensimmäisenä ruokajonossa. Illan hämärtyessä on käsillä talven sininen hetki, silloin kodin kaikki kynttilät antavat valon kotiin, jossa tuoksuu jo keväälle.
Italialainen patonki
1 rkl hiivaa
2 dl vettä
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1. Sekoita kädenlämpöiseen veteen öljy, hiiva ja suola.
2. Lisää vehnäjauhot seokseen pienissä erissä.
3. Anna taikinan kohota noin puoli tuntia. Kääntele tämän jälkeen taikina uudelleen pehmeäksi.
4. Jaa taikina kolmeen osaan ja muotoile patongit. Anna niiden nousta hetki uunipellillä. Voitele kananmunalla.
5. Paista 250 asteessa n. 20 minuuttia.
Kiitos Taina italialaisilla mausteilla väritetystä päivästä!
-Ilona-
Puttipajan somisteet Tainan kodissa


perjantai 18. marraskuuta 2016

Joulutunnelmissa







Joulu on saapunut Puttipajalle. Wanhan Pajan lasiovien takaa paljastuu oikea Joulun ihmemaa. Tulijaa tervehtii lystikäs tonttulauma - ujoimmat tontut piilottelevat kattoon asti ulottuvan joulukuusen alla. 
Kuusi on koristeltu kauneimmilla koristeilla, aivan kuin mummolassa. 
Kassan takana loihditaan joulun kauneimmat lahjapaketit. 

Ilmassa leijailee vieläkin iloinen tunnelma viikonlopun perinteisen joulun avauksen jäljiltä. 




Yläkerrasta voi tarkkakorvaisimmat kuulla tonttujen supattelua. 
Ja juttua toden totta riittää - onhan tonttuja Joulumaa pullollaan. 













Välillä on mukavaa kiivetä natisevia portaita pitkin sisustajan olohuoneelle, seurailla ruutuikkunoiden läpi myymälän vilskettä ja hengähtää hetki ostosten lomassa.

Myös sisustajan olohuone on puettu jouluisempaan asuun.
Viimeinen silaus kuitenkin puuttuu - auttaisitko Sinä koristelemaan kuusemme joulua varten?

- Sini-Minttu -


Pssstt... osa tontuistamme on hyppelehtinyt myös Puttipajan verkkokauppaan.

torstai 3. marraskuuta 2016

Stailausprojekti


Saimme Sini-mintun kanssa kutsun Kirsin luokse auttamaan häntä sisustusongelman ratkaisussa Kirsin haaveena oli pienet juhlat ystäväpiirin kesken, mutta hän tarvitsi apua luodakseen oikeanlaisen tunnelman juhlia varten. Yhdessä pohdimme, että ajanhenkeen ja tunnelmaan sopi kynttilöiden liekki, juhlakattaus, ripaus syksyä ja halloweeniä sekä pyhäinpäivää. Cocktailista tuli mielenkiintoinen ja lähdimmekin innolla toteuttamaan sitä Kirsin näyttävään kotiin. Napsimme muutaman kuvan toteutuneesta lopputuloksesta.


Päätimme toivottaa vieraat jo ovelta tervetulleiksi ja sytyttelimme ulkolyhtyihin kynttilät palamaan. Kauniit istutukset oli puutarhanhoidosta nauttiva emäntä asetellut oven molemmin puolin. Hiukan apua näyttävien kanervakorien rakennukseen olimme saaneet Kukkakauppa Ruusupuun taitavalta Minnalta. 




Juhlallinen kattaus syntyi pienellä vaivalla, vaikka se vaati myös pienen ryöstöretken naapurin koristepensaisiin. Kontrastia astiaston perinteikkäälle kuosille saatiin käyttämällä korkeita mustia metallisia kynttilänjalkoja, joihin Puttipajan pallokynttilät istuivat kuin valettu. Koska emme halunneet olla liian vakavia, kiedoimme kynttilänjalkojen ympärille harsokangasta. Tämä ainakin yritti esittää hämähäkin seittiä ja hienouden koristelimme muutamalla valehämähäkillä.  Mustaa linjaa noudatettiin myös pöydälle asetetuissa maljakoissa, joiden koristukseksi leikattiin oksia koristemarjapensaasta. Kynttilänjalkojen ja maljakoiden juurelle ripoteltiin luonnosta löytyneitä vielä upean ruskan sävyissä olevia lehtiä ja oksia.









Olohuoneen sohvatyynyt möyhittiin pulleiksi ja sytytimme vieraita ilahduttamaan paljon kynttilöitä. Ikkunan alle senkin päälle kokosimme samansävyisistä, mutta erilaisista kynttilänjaloista asetelman. Kierrätyslasimaljakot toistivat ikkunalla samaa väriteemaa.








Koska hyvät juhlat jatkuvat aina ulos saakka, loihdimme juhlakuntoon myös terassikauden sulkeneen pihan. Ulkotulet valaisevat isolla liekillään ja niistä pienemmänkin paloaika on yhdeksän tuntia.  Pöydälle nostettiin muutama termaripullo, jonka kiehuvaa sisältöä sai kaataa kuppeihin. Mikäs sen mukavampaa kuin nauttia kuumaa juomaa käpertyen vilttiin ja tarkastella pimentyvää iltaa.






Tunnelmallista pyhäinpäivän odotusta teille kaikille ja muistakaa rakkaimpianne. <3


- Laura & Sini-minttu -