Näytetään tekstit, joissa on tunniste rusetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rusetti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Lasipurkista on moneksi


 

  Tiedätkö sen tunteen, kun lasipurkkeja ei vain voi olla liikaa? Minä tiedän, ja myötäni sen on oppinut tuntemaan varmasti myös perheeni. Kynttiläasetelmien lisäksi hurrikaanin voi täyttää muillakin yhdistelmillä, kuten kukilla (sekä oikeilla että tekokukilla) kivillä, vedellä, kasveilla, hedelmillä, tavaroilla. Yksi tämän hetken upeimpia trendejä on valoköynnösten lisääminen lasiseen astiaan. Siihen käy hienosti myös isompi lasipullo, josta voit jättää valosarjan roikkumaan huolettomasti puoliksi pullon ulkopuolelle. Ajattomin yhdistelmä tietysti on sesongin kukat ja kauniisti muotoiltu lasihurrikaani.



  Laventelin tuoksuisen kynttilän lisäksi Puttipajan valikoimiin tullut kuivattu laventelikimppu hurmaa ja huumaa tuoksullaan.
Vaatekaappiin piilotettuna se peittoaa ihanasti kaikki tunkkaiset hajut, mikäli kaunokaisen sinne hennoo piilottaa.








Nyt saa näkyä! Luonnonantimet ovat kauniita, joten miksi piilottaa niitä umpipurkkeihin.


Aurikoista perjantaita!

-Minttu- 

PS. Huomenna alkaa mahtavat alennukset myymälässämme Vaajakoskella, tarjouksissa mukana myös hehkuttamiani hurrikaaneja!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Rusetteja


Pidän suurista ja runsaista ruseteista. Ne tuovat paljon ilmettä pienellä vaivalla hurrikaaneihin, kransseihin, kattokruunuihin, kattaukseen ja ihan mihin vain mitä ikinä keksit niillä koristella. 

Myymälämme asiakkaat toivovat usein opastusta muhkean rusetin tekoon, joten tässä teille oppia kuva kuvalta kuinka me homman yleensä teemme. 




Elikkäs ensimmäisenä nauha vain hurrikaanin ympärille. Tässä kuvassa on käytetty nauhaa, jonka molemmissa reunoissa menee pieni metallilanka. Metallilankaiset ovat omia suosikkinauhojani niiden helppouden takia. Rusetti on kätevä ja mukava asetella kauniiseen muotoon, koska se pysyyn paikoillaan eikä vänkää eri suuntiin.

Keskimmäiseen kuvaan olen lisännyt useimmiten paketoinnissa käytetyn paperinauhan. Paperinauha on ohut ja sillä saa todella tiukkoja solmuja aikaan, joten sillä on myös helppo solmia suuremmat nauhat ruseteille. Tässä ohjeessa leikkasin paperinauhan lopuksi pienelle rusetille, mutta paperinauhahan on omiaan myös saksilla tehtävään kiharrukseen, jollaisen tein alemman kuvasarjan ruskealle nauhalle.

Muista siistiä vielä nauhojen reunat ja leikkaa ne vinoon siromman vaikutelman saamiseksi.





Mahtavaahan tässä lajissa on sen loputon määrä erilaisiin vaihtoehtoihin! Nyt voi koristella purkit ja purnukat syysnauhoin, pian joulun väreihin ja uuden vuoden jälkeen pakkasen kirvoittamiin sävyihin. Rusetin keskelle voi lisätä aina jotain pientä ylimääräistä kuten kukkia tai marjoja, pikkutonttuja tai sydänkoristeita.


Kuvissa sydämeni vienyt kuplahurrikaani. On muuten upea myös  pesuhuoneen puolella saunoessa, vaikka kuplivaa poreammetta ei sieltä vielä löydykään! 
                      Kepeää syksymieltä jokaiselle!
                                -Minttu-

torstai 21. helmikuuta 2013

Ihan pienellä...





...voi saada ihmeitä aikaan. Kynttilän, rusetin tai kukkakimpun mukana kevät hiipii ihan salaa kotiin. Mitään suureellista ei  kaivata. Mielikuvitusta ja uskallusta peliin laittamalla voi yllättää itsensä. Tämän kevään väri voi olla pinkki, turkoosi, ruohonvihreä tai vaikka lila. Revittely on sallittua, ja rohkeitakin värikoodeja on lupa käyttää.
Minä taidan revitellä tänä keväänä melkoisella värimyrskyllä ja nauttia sen tuomasta riehakkuudesta antaumuksella ;)
Värikästä viikonloppua toivotellen
Ilona

lauantai 16. helmikuuta 2013

Nauhalla kaunistettua!





Luvassa on tänään nauhavinkkejä Puttipajan tapaan. Kaunis ruusuke tekee viimeistellyn ilmeen sisustuspalloihin ja pääsiäistä varten varattuihin lasisiin koristeisiin. Ruusukkeen tekeminen alkaa yksikertaisesti kokoamalla nauhasta ensimmäisen kuvan kaltainen vyyhti. Parhaiten ruusukkeen tekeminen onnistuu rautalangalla tuetusta nauhasta. Ensimmäisen vaiheen jälkeen sidotaan vyyhti keskeltä kiinni. Kiinni sitomiseen käytetty nauha jää roikkumaan kauniisti alaspäin. Nauhan päitä viimeistellessä leikataan niiden päät poikki viistottain, näin vältytään nauhan purkautumiselta. Ruusukkeita voi kasata päällekkäin niin monta kuin haluaa. Runsaus riippuu ruusukkeiden määrästä.

Helpolla ruusukkeen saa kipaistessaan Wanhalle Pajalle. Laura tai Karo opastaa sen tekemisessä varmuudella ;)
Ilona