Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pääsiäisriehan muisteluita


Lauantain pääsiäiskarkelot oli ja meni, toivottavasti jättäen kaikille iloisen mielen ja kultaiset muistot. Palataan hetkeksi hauskan päivän tunnelmaan katselemalla kuvia.


Pikkutaiteilijoita riitti jonoksi asti kun valkoiset munakynttilät odottivat parafiinikoristuksia pintaansa.
Myös omat posket saivat kauniita kuvioita perinteisessä kasvomaalauspisteessä. Piirustuskilpailuun osallistui tänäkin viikonloppuna mitä taidokkaampia teoksia. Suloiset nallet on arvottu,oikein paljon onnea voittajille!


Poniratsastus oli monelle pikkuiselle päivän kohokohta. Mukana oli myös Vaajakosken tanssi- ja voimisteluseura Illusion, joka sai niin lasten kuin aikuistenkin paikat vetreiksi hauskoilla jumpilla ja leikeillä. Liikkumaan sai myös Naissaaren pääsiäisseikkailu, jossa etsittiin visaisiin kysymyksiin vastauksia pitkin saaren keväisiä maisemia.





Punainen kuin paloauto! Iloksemme
Vaajakosken VPK saapui esittelemään toimintaansa ja kalustoaan.

Naissaaren Kahvi-ja Juhlahuoneessa sai suun makiaksi!


Kiitos kaikille jotka kävitte Naissaaren tapahtumassa, olette lämpimästi tervetulleita milloin vain uudestaan!

-Minttu-

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ihanaa Pääsiäistä!


Leipomispuuska on kumma juttu. Saan innon taltutettua kuitenkin helpolla, koska tahdonhan saada kaiken, tänne ja heti. Kaltaiselleni ihmiselle sopii siis tämmöinen helppo ohje, ja marsipaanihulluna olisin varmasti syönyt tortun vaikka kärähtäneenä. Onneks maltoin kuitenkin seurata torttusen valmistumista tarkasti, ihan vain sen takia että saisin esille nätimpiä kuvia, heh!
Ohje on Teresa Välimäen luomus, jonka löysin Seura-lehdestä.




Puttipajan valikoimiin on muuten tullut nyt runsaasti uusia hempeitä kukkasia. Luovuus vain on rajana niiden käytössä.
Itse näkisin ne kauniina esimerkiksi ylioppilasjuhlissa tarjoilupöydän somisteena.

 


  Lammaskin pääsi jo laitumelle. Vähän jännitin sainko koko ruohikon hengiltä jättämällä sen viikonlopuksi yksin kotiin ilman vettä, mutta kummasti tuo vielä virkosi. Kyllä kirkkaanvihreä vaan on ihana väri, varsinkin näin keväällä.                           
 

Ulkona alkaa olla jo ihanan valoisaa eikä kynttilöiden polttaminen enää ole niin houkuttelevaa kuin syyshämärässä. On kuitenkin kiva vaihtaa kynttilöiden väritys samassa rytäkässä kun uusii kevätsisustusta kotiinsa.
Tämän hetken pakollinen kynttilä on tietysti munakynttilä kirkkaalla värityksellä.

Muistakaahan polttaa kynttilää aina palomattomalla alustalla! Esimerkiksi kuvassa oleva munakenno ei missään nimessä ole turvallinen polttamiseen, ainoastaan säilytykseen ja lahjapaketointiin.



  


Kohta alkaa monella neljän päivän huilahdustauko. 
Nauttikaahan siitä! 
Ja te joilla on menoa ja melskettä, nauttikaa te siitä,  se tuo elämään makua!

-Minttu-

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pääsiäissuunnitelmia


Heipparallaa!
Kevättunnelmissa mennään ja uskotaan viikonlopun kylmän viiman olevan vain hetkellinen puuska ennen kelien kunnollista lämpenemistä. Sitäpaitsi mitä olisi Suomen kevät ilman muutamaa takatalvea!
Pienten noitien virpomispäivä on pian täällä ja siitä viikon päästä pääsiäispyhät. Nyt on siis hyvä aika alkaa katselemaan ja keräilemään iloisen värisiä koristuksia ja kauniita kukkasia. 




 Puttipajalta saa munakynttilöitä monessa eri värissä, pilkuilla ja ilman. Huom herkullisista väreistä huolimatta eivät ole syötäviä!


Nyt on hyvä aika istuttaa rairuoho. Saman asian ajaa myös vehnänoras, joka on myös hieman tuuheampi ja isolehtisempi. Tosin se saattaa kadota parempiin suihin mikäli perheestä löytyy pitkäviiksinen karvakamu.

Alla olevassa kuvassa narsissin ruukkuna oleva koristepannu toimii hienosti myös virpojen "korina". Pupukorin taas voit täyttää eteisen pöydälle odottelemaan ahkeria virpojia palkanmaksamista varten. Saa nähdä moneenko kertaan oma pupukorini pitää täyttää ennen kyseistä päivää...


Lämpöähehkuvaa viikonloppua!

-Minttu-

torstai 10. huhtikuuta 2014

Virvon varvon!

Pääsiäistä on saanut oikein odottamalla odottaa, mutta viimein se on ovella. Selasin kuvia viime vuoden juhlasta ja silmiini oikein hyppäsi ne valtaisat lumikasat. Toivottavasti en manaa myräkkäistä takatalvea toteamalla, että tältä keväältä lumi taitaa olla muisto vain. Etelästä kuulee jo huhuja, että leskenlehti-bongarit ovat lähteneet liikenteeseen ja saaneet lupaavia näköhavaintoja. Toiset taas hehkuttavat, että Lapissa on paras talvi vasta meneillään. 

 



Tulevana viikonloppuna valmistaudumme virpomaan ja varpomaan. Puuhastelimme askartelupisteen jossa jokainen voi päästää luovuutensa valloilleen lauantai-aamusta lähtien. Pajunkissoja, silkkipaperia, kartonkia ja värikkäitä sulkia, joilla saadaan aikaiseksi paljon onnea ja terveyttä.

 


Askartelun lomassa on pientä maksua vastaan mahdollista omakätisesti koristella mitä upeimmat munakynttilät pääsiäistuliaiseksi anopille, appiukolle, tädille ja kumminkaimalle. Viime vuonna näimme mestariteoksia ja mielettömiä ideoita, kun asiakkaat saivat eteensä pensselit ja väripadat.

 



Kaikkien pienten ja mikä jottei suurempienkin taiteilijoiden on mahdollista osallistua myymälässä piirustuskilpailuun ja osallistujien kesken arvotaan tietenkin supersuloiset Samuli ja Taneli.



Lisätietoja tapahtumasta löydät Puttipaja nettisivuilta tai Facebook-sivuiltamme.

Virvon varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks!
Aurinkoista kevättä toivottaen
-Laura-

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Yhdessä tekemisen iloa pääsiäisenä


Hurja miten aika meneekin nopeasti ja niin se vaan kevätkin nostaa päätään...
Eikös vaan olekin niin, että siitä saa hurjasti aivan uudenlaista energiaa? :) 
Auringon vienosti lämmittäen myös meitä täällä on mukavaa päästä vihdoin valottamaan pääsiäistapahtumamme sisältöä...
Olemmekin tänä vuonna kasanneet ennätyksellisen määrän kaikennäköistä hauskaa tekemistä koko perheen kesken!
 
Perjantaista maanantaihin lapset ja lapsenmieliset voivat osallistua aarrejahtiin Naissaaren alueella. Wanhalla Pajalla pupuneiti tekee kasvomaalauksia pitkäperjantaina 12-15 välisenä aikana.
 
Sunnuntaina onkin sitten päätapahtuma, jonka voi aloitella vaikka poniratsastuksella. Siitä sitten lumikenkiä testaamaan eräopaspalvelun opissa, kurkkaamaan miltä näyttää paloautossa sekä ehkäpä kuulemaan myös Naissaaren historiasta opaskierroksella.
Ohjatulla ryhmäliikuntatunnilla käydäänkin sitten vatkaamassa vyötäröltä pääsiäisen eväitä. Jos herkkukiintiö ei ole vielä täynnä niin kannattaa kurkata kiertävien pääsiäisnoitien koriin, sieltä saattaisi löytyä helpotusta... Vinkkinä myös, kahvilalla on tarjolla brunssi ensimmäistä kertaa pääsiäissunnuntaina!
Wanhalla Pajalla kastellaan munakynttilöitä joka päivä klo 12-15.
 
Vielä ei myöskään kannata viikata palmusunnuntain naamiaisasuja säilytykseen, sillä paras puku palkitaan...
Lisätietoja ja tarkempia aikatauluja voit kurkistella Puttipajan Facebook-sivuilta. Kannattaa huomioida, ettei kaikki ohjelma kestä aivan koko päivää. Lisäksi brunssia ja munakynttilöiden kastelua lukuunottamatta aktiviteetit on maksuttomia.

Huh, niin on luvassa paljon kaikkea kivaa että on oma pääkin aivan pyörällä!

Vielä on muuten käynnissä blongin arvonta joten kannattaa käydä osallistumassa.

Ihanaa aurinkopäivää toivotellen

- Karoliina -
 
 


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Linnunpesä!





                      Kuvassa puksipuu-kranssit

Linnunpesän rakennus saa luvan kanssa alkaa jo hyvissä ajoin. Pesän rakennusta varten keittiönpöytä pursuilee eucalyptuksen oksista, meriheinästä ja tuoksuvista ginstian oksista.

Kransseista syntyy pesille kaunein runko. Sen suojiin voi sitoa pieniä vihreitä kransseja tai yhden suuremman kranssin. Pienet kulhot voi täyttää meriheinällä ja sujauttaa joukkoon huumavalle tuoksuvaa ginstian oksaa, jota saa kukkakaupoista. Kevään väriset kynttilämunat säilyvät koristeena vuodesta toiseen. Omiani poltan pääsiäisen aikaan, kynttilät ovat tätä ennen saaneet olla pesissäni koristeena jo pitkään.

Kranssille helppo ohje
Pohjaksi sopii rautalangasta taivutettu pyöreä rengas. Tämän voi päälystää esimerkiksi meriheinällä. Eucalyptyksen oksia leikataan pieniksi nipuiksi, oksan pituus on noin 5-8cm. Aloitetaan nippujen pohjaan kiinni sitominen sisäkehältä. Vuorotellaan sitoen nippuja vuoroin sisäkehälle ja vuoroin ulkokehälle. Jatketaan näin loppuun saakka. Sitominen tapahtuu sidontalangalla. Eucalyptys tuoksuu huoneilmassa pitkään ja sen tuoksua voi voimistaa suihkuttelemalla sen ylle tasaisesti vettä.

Pesän rakentamisen tiimellyksestä kirjoitellen,
Ilona