Näytetään tekstit, joissa on tunniste forma-messut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste forma-messut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. syyskuuta 2016

Syksyn tuulahdukset messuilta

Ne jotka aktiivisesti seuraa meitä Facebookissa tai Instagramissa ei varmaan voinut olla huomaamatta, että olimme mukana Habitaressa. Samaan aikaan järjestettiin Messukeskuksessa myös Forma-messut, jossa pääsimme esittelemään laajemmin syksyn uutta mallistoamme niin kynttilöiden kuin muidenkin sisustustuotteiden suhteen. Kuvat ovat hiukan vauhdissa näpsäistyjä, mutta antavat varmasti jonkinlaista ideaa mitä tämä syksy ja talvi tuo tullessansa. 


Yksi syksyn sävyistä on sininen, tuo pitkään unohduksissa ollut sisustusväri. Myös marjapuurolta vivahtava punainen tuo oman höysteensä syksyn väripalettiin. Rohkea väriyhdistelmä violetti ja oliivi haastaa sisustajaa, mutta lopputulos on mielenkiintoinen ja harmoninen.







 Tänä syksynä olemme erittäin ylpeitä onnistuneista kynttilöiden sävyistä ja mukavaa olikin kuulla samanlaista palautetta niin Habitaren kuin Forma-messujen kävijöiltä. Mieltä lämmitti myös, että kotimaista käsityötä jaksetaan vielä arvostaa!


Vietimme Puttipajan 40-vuotisjuhlia messuilla pienen coctailtilaisuuden merkeissä. Tarjolla oli hiukan suolaisia ja makeita finger foodeja sekä tietenkin kuohuvaa!

Oli erittäin mukavaa rupatella niin uusien kuin vanhojenkin asiakkaiden kanssa yrityksen historiasta, eli suuret kiitokset osallistjille. Oli ihanaa juhlistaa 40-vuotista taivalta teidän kanssanne.






Kaikkiin tuotteisiin pääset tutustumaan Puttipajan verkkokaupassa tai Wanhan Pajan myymälässä Naissaaressa Jyväskylässä.

Juuri nyt myymälässä on kova tohina päällä, jotta saisimme kaikki syksyn uutuudet esille ja loihdittua näyttävää ilmettä teidän ihmeteltäväksi. Laitellaan tänne kuvia mitä kaikkea ollaan keksitty. Yläkerran sisustajan olohuone aukeaa piakkoin - kunhan saamme viimeiset silaukset siellä järjesteltyä kuntoon.

-Laura-

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kevät -forman fiilistelyä


Heissuliveissun Formasta!

Tänä keväänä forma-messuja jälleenmyyjille vietetään vasta maaliskuussa, entisen tammikuun vieton sijaan. Itseasiassa messut ovat juuri parhaimmillaan käynnissä Helsingin messukeskuksessa. Tässä pieni tsekkaus mitä Puttipajan osastolta löytyy!



Ihkauudet lasitölkit kerkesivät messuille viime tipassa mukaan. Voin kuvitella tämän tuotteen jo mielessäni sopivaan paikkaan "kesämökki, laiturilla pieni välipala hetki, laineet kimaltavat ja tuuli on lempeä, hörps, ah viilentävää juomaa, kaikki mitä enää tarvitsin".




Tämän kevään kuumimmat värit löytyvät pastelleista, mutta mikä sinun puotiisi sopii, kenties mystinen veden vihreä tai aina yhtä piristävä kirkas pinkki?





Uutuuksissa myös paljon tyylikkäitä ja monenkokoisia alusia kynttilöille, sekä romanttisia betoniajalkoja!

Olemme valmiita kevään tuloon, oletteko te?

-Minttu-

Ja hei psiit, messuthan jatkuvat vielä huomenna, joten mukaan kerkeää vielä!