Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulupukki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulupukki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Joulun aika on taas alkanut Wanhalla Pajalla

 
Joulu se tulee taas tänäkin vuonna vaikka meidän perinteinen Joulunavaus
vietettiinkin varsin vähälumisissa tunnelmissa lauantaina 14.11.
 
 
Päivän aikana lapset ja lapsenmieliset pääsivät kuiskuttelemaan lahjatoiveita Joulupukin korvaan.
Kai me kaikki olemme olleet kilttejä kuluvan vuoden aikana?
 
 
 
 
Kahvi- ja Juhlahuoneen piparipajalla pienet tonttuset pääsivät koristelemaan piparkakkuja. Olipa sinne joku osannut tehdä myös huikean hienon piparitalon.
 
 
 
 
Wanhalla Pajalla ohjelmassa oli mm. aina yhtä suosittu kynttilänkastelu.
Ja Joulupukille pääsi kirjoittamaan tai piirtämään.
Muutamaa onnekasta taiteilijaa suosi onnetar, kun nalle ja tonttu löysivät
uudet kodit.
 
 
 
 
 
Pienet heppahullut pääsivät tuttuun tapaan ratsaille ponien turvallisessa kyydissä.
 
 
 
 
Uutena ohjelmassa oli Teatterikoneen järjestämä Tonttukoulu, jossa tarkkaavaiset pikkutontut pääsivät opettelemaan tärkeitä tonttutaitoja mainion opettajan johdolla.
 
 
 
 
 
Näissä merkeissä on siis aloitettu virallisesti taas joulunaika Puttipajalla. Tervetuloa virittäytymään jouluntunnelmaan Naissaaren lisäksi myös Puttipajan joulumyymälään Jyväskylän kävelykadulla.
 
 
 
- Jonna -
 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Onnistunut Joulunavaus!

Vietimme viime viikonloppuna 8.11 joulunavausta Wanhalla Pajalla.
Tapahtuma keräsi mukavasti osallistujia ja varmasti jokaiselle löytyi mieluista puuhaa!

Tasatunnein esiintynyt tyttökuoro lauloi kauniisti lisäten joulumieltä jokaiselle, suuri kiitos heille!


        Kynttilänkastelupiste keräsi innokkaita osallistujia                             ruuhkautumiseen saakka, mutta onneksi kaikki pääsivät                              vuorollaan värjäämään oman kynttilänsä.



Taidokkaat kasvomaalaukset toivat hymyn monille pienille kasvoille.


Myös Elmerin ja Topin ratsastuskierroksilla riitti iloista väkeä.


                    Päivän kohokohta oli tietysti itse joulupukki!
                          Oletkos itse ollut kiltti?




Pidetäänhän  tunnelma korkealla, vaikka lumi sulikin jo maasta ja pimeys tuntuu imevän kaiken valon.
Tule hakemaan joulumieltä Naissaaresta, täällä joululaulut raikaavat täyttä häkää ja lahjapaketit valmistuvat hetkessä!

Tällä viikolla olemme avoinna arkisin 10-19, lauantaina 10-18 
ja sunnuntainakin 12-19. 
Lämpimästi tervetuloa!

-Minttu-