Näytetään tekstit, joissa on tunniste syysvärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syysvärit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Syksyn hehku







Viilenneet aamut ja pimenneet illat kertovat tulevasta syksystä. Villasukat on kaivettava laatikoista ja sormikkaat sujautettava takin taskuun kaikelta varalta. 


Vaikka kylmyys ei aina jaksa innostaa, on syksy aikaa, jolloin saa taas iltaisin kääriytyä viltin alle ja polttaa mielin määrin kynttilöitä. Ihanaa! 











Näin elokuun lopussa pihlajanmarjat ovat komeimmillaan ja pian puut puhkeavat väriloistoonsa. Luonnon läheisyys ja syksyn hehku näkyvät teemana myös Sisustajan olohuoneessa. Kynttilöistä on nostettu esille pöydille ja lyhtyihin tämän vuoden syysvärit. 



Nallet istuvat olkilyhteen päällä ja toivottavat kävijät tervetulleiksi olohuoneeseen. 





Olohuonetta kaunistaa nauhoilla koristeltu
kranssi ja 
koristekukat. Villiviinin sävyt innostivat
kranssin koristelussa.  





Syksyn uutuus-kynttiläväri beige. 



Pöydälle on aseteltu kuivuneita oksia, värikkäitä kuivakukkia, syksyn satoa ja Puttipajan raita-kynttilöitä. Asetelma saa olla  hyvinkin rönsyilevä.

Kelta-oranssin sävyinen asetelma muuntautuu helposti Halloween-juhlapöydän pohjaksi, kun lisää pöydälle muutaman veikeän kurpitsalyhdyn. 





Pehmoiset Lempi-pöllöt huhuilemassa kävijöille :) 



Oikeat vaahteran lehdet ja pihlajanmarjat luovat tunnelmaa lyhtyjen ympärille.






Puttipajan kynttiläsävyistä tässä esillä oliivi ja petrooli. Kotona kynttilän ympärillä oleva tuote-seloste on syytä poistaa ennen kynttilän sytyttämistä. 



 Lämpimästi tervetuloa paikan päälle Wanhalle Pajalle ja Sisustajan olohuoneeseen. Vihreällä pohjalla olevia tuotteita löydät myös Puttipajan verkkokaupasta. 

Nautitaanhan luonnosta ja kirpeästä syyssäästä
- s
ekä tietenkin lyhdyistä, kynttilöistä ja kiireettömyydestä. 


Hyvää Syksyä Sinulle!


- Heidi - 








maanantai 26. syyskuuta 2016

Kodin syyspäivitys




Onnellisina esittelemme syysväreihin pukeutuneen sisustajan olohuoneemme! Myymälämme Wanhan Pajan yläkertaan viime keväänä rakennettu koti on viime viikkoina saanut ylleen ensimmäisen syksysisustuksensa. Taitava sisustajamme loihti yläkertaamme kotoisat ja kauniit asetelmat, joista kaikki saavat ottaa mallia. Kaikki esillä olevat tuotteet ovat myytävänä alakerrassa, joten mikäpä sen helpompaa!
















Eräs kesäisessä olohuoneessa vieraillut asiakkaamme kertoi istuneensa yläkerrassamme tovin jos toisenkin, ihan vain koska tunnelma oli miellyttävän turvallinen ja kutsuva. Millaisillahan adjektiiveilla keksisitte kuvailla tätä syksyn sisustusta?







 Syksyn pimenevissä illoissa on oma taikansa, olit sitten kynttilöiden tai turvallisempien valosarjojen ystävä. Ja voih, mitä kaikkea voikaan kuormalavoista tehdä vaikka parvekkeelle! 




En halua mennä asioiden edelle, mutta odottaako kukaan muu joulusomistusta ehkä vielä syksyn ilmettäkin enemmän? No okei, nautitaan nyt vielä viimeisistä valon säteistä!

Sisustajan olohuone avoinna 30.9. lähtien! Olet lämpimästi tervetullut!

-Minttu-

lauantai 17. syyskuuta 2016

Syksyn tuulahdukset messuilta

Ne jotka aktiivisesti seuraa meitä Facebookissa tai Instagramissa ei varmaan voinut olla huomaamatta, että olimme mukana Habitaressa. Samaan aikaan järjestettiin Messukeskuksessa myös Forma-messut, jossa pääsimme esittelemään laajemmin syksyn uutta mallistoamme niin kynttilöiden kuin muidenkin sisustustuotteiden suhteen. Kuvat ovat hiukan vauhdissa näpsäistyjä, mutta antavat varmasti jonkinlaista ideaa mitä tämä syksy ja talvi tuo tullessansa. 


Yksi syksyn sävyistä on sininen, tuo pitkään unohduksissa ollut sisustusväri. Myös marjapuurolta vivahtava punainen tuo oman höysteensä syksyn väripalettiin. Rohkea väriyhdistelmä violetti ja oliivi haastaa sisustajaa, mutta lopputulos on mielenkiintoinen ja harmoninen.







 Tänä syksynä olemme erittäin ylpeitä onnistuneista kynttilöiden sävyistä ja mukavaa olikin kuulla samanlaista palautetta niin Habitaren kuin Forma-messujen kävijöiltä. Mieltä lämmitti myös, että kotimaista käsityötä jaksetaan vielä arvostaa!


Vietimme Puttipajan 40-vuotisjuhlia messuilla pienen coctailtilaisuuden merkeissä. Tarjolla oli hiukan suolaisia ja makeita finger foodeja sekä tietenkin kuohuvaa!

Oli erittäin mukavaa rupatella niin uusien kuin vanhojenkin asiakkaiden kanssa yrityksen historiasta, eli suuret kiitokset osallistjille. Oli ihanaa juhlistaa 40-vuotista taivalta teidän kanssanne.






Kaikkiin tuotteisiin pääset tutustumaan Puttipajan verkkokaupassa tai Wanhan Pajan myymälässä Naissaaressa Jyväskylässä.

Juuri nyt myymälässä on kova tohina päällä, jotta saisimme kaikki syksyn uutuudet esille ja loihdittua näyttävää ilmettä teidän ihmeteltäväksi. Laitellaan tänne kuvia mitä kaikkea ollaan keksitty. Yläkerran sisustajan olohuone aukeaa piakkoin - kunhan saamme viimeiset silaukset siellä järjesteltyä kuntoon.

-Laura-