Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Häähumua



Kesä on Suomen upeinta aikaa viettää rakkauden juhlia, 
niistä suurimpana tietenkin häitä. 
Tämän teeman ympärille myös sisustajan olohuoneemme on saanut uusimman asunsa. 
Kuvia katsomalla voi kuvitella hääpäivän tarinan; kuinka morsian aamulla herää hämärässä luonnon vielä nukkuessa, sytyttää kynttilän ja keittää aamukahvin. Katse naulautuu lepattavaan liekkiin  ajatusten suunnittellessa päivän kulkua ja tulevia hetkiä, joista jokaisesta pitää nauttia täysin rinnoin.



Hääjuhlia on niin monenlaisia kuin on hääparejakin. Tyylejä ja somistuksia on maailmassa runsaasti ja mistä vain voi ammentaa ideoita oman juhlan rakentamiseen. Näissä kuvissa keittiön teema henkii ranskalaista maaseutua, joka on samaan aikaan puhtaan vaalea ja maalaisromanttinen.








Kattaus on aina juhlien keskiössä, olivatpa kyseessä sitten syntymäpäivät tai rippijuhlat. Kattauksen on hyvä sopia juhlien luonteeseen ja värimaailman muuhun ympäristöön. Ainoastaan yksi on varma: kynttilät kuuluvat jokaiseen arvokkaaseen ruokailuhetkeen!



  

Ihanaa rakkauden kesää kaikille!
-Minttu-

Ps. Sisustajan olohuone kannattaa käydä katsastamassa myös meillä täällä Wanhalla Pajalla ihan paikan päällä.


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ideoita häihin

Kesä on tullut ja niiden myötä tulevat myös monet ihanat häät.
Omat häät tuli vietettyä viime vuoden marraskuussa ja nyt onkin ihana 
fiilistellä ja auttaa ystävää hänen kesähäissään.


Alotimme urakamme herkuista,
sillä molemmilla oli jäänyt lounas vähän turhan kevyeksi.
Näihin häihin tulee suloisen hempeä karkkibuffa!
Karkkipöydän jälkeen olikin paljon energiaa suunnitella ja kuvata lisää. :)



Seuraavaksi suunnittelimme häävieraiden pöytiä
ja teimmekin niistä muutaman eri version.


Yllä olevassa kuvassa tulee juhlavieraiden pöytään yksi iso rusetein koristeltu hurrikaani. Hurrikaanin ympärillä on yksinkertainen kranssi, jota koristaa ihana vaaleanpunainen magnoliankukka.


Tästä juhlavieraiden pöydästä halusimme tehdä runsaamman. Mukana on ihanan romanttista pitsiliinaa, kukkia, pallo- ja läpivärjättyjä kynttilöitä.


Hääparin pöydän halusimme koristella näyttävillä kruunuputeilla,
jotka lisäävät upean juhlan tunnelmaa.

 


Maistelimme kuvauksissamme myös yhtä kakkuehdokasta, jonka varmaankin valikoituu hääkakuksi. Sen verran hyvää oli tämä suklaakarhunvadelmakakku Naissaaren Kahvi- ja juhlahuoneelta





Näiden kuvausten aikana tulevat häät alkoivat tuntumaan yhä
enemmän todelta sekä kaasolle että morsiammelle.
Iloisia ja onnellisia hetkiä myös muille häitään suunnitteleville tai häiden suunnittelussa auttaville!

- Anna-

p.s. Häät tulossa? Saat nyt Puttipajalta häälahjana kynttilät 30 % alennuksella.
Kun tilaat kynttilöitä vähintään 50 €:lla, annamme sinulle 30 % alennuksen.
Alennus koskee kuluttajien verkkokauppaamme ja saat sen kuponkikoodilla "häät2015"


- hurrikaanit - pallokynttilä - pitsikaitaliina - viinilasit - vekkimaljakko -
- Laine ruokalautaset - kruunuputinjalka - sydän lyhtyhelmilautanen - lasipullot -
- pitsinauha - sinkkivati - vaaleanpunainen kynttilänalunen -