sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lupa herkutella!







 Uusi kaunis astia antaa aina hyvän syyn herkutteluun. Meillä on siis lupa laittaa heti viikon alkajaisiksi suu makeaksi ;). Jaan kanssanne tämän helpon Sydänsurujen kakkureseptin. Tällä häipyy kaikki murheet ja murinat.

Sydänsurujen kakkuresepti
4 dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
1tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa

250 g maitorahkaa
1/2 dl maitoa
150 g margariinia
2 munaa

Sulata margariini ja anna jäähtyä. Sekoita sokeri, jauhot, kaakaojauhe, sooda, vaniljasokeri ja suola keskenään. Lisää margariinin sekaan maitorahka, maito ja munat. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä vuodeltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paistetaan 200 asteessa alatasolla noin 55 minuuttia.

Herkutellaan parhaassa seurassa käyttäen kauneimpia astioita.

Näiden kattausten astiat ovat peräisin Wanhalta Pajalta.

Tuoksuvaa viikkoa toivotellen,
Ilona