keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Varaston aarteita

Järjestämme Wanhalla Pajalla huikeita alennuksia täynnä olevan Ystävämyynti -viikonlopun 7.-9.6., josta löytyy aarteita varastojen kätköistä. Joihinkin tuotteisiin olet jo päässyt tutustumaan myymälässämme ja haikein mielin luovummekin näistä ihanuuksista. Myyntiin on kuitenkin tulossa myös tuotteita, joita me myyjätkään emme vielä ole päässeet hypistelemään. Kyseessä ovat nimittäin tehtaan erikoiserät ja näytteet, joiden joukossa on paljon uniikkeja yksittäiskappaleita.



  Uteliaana kävin varastolla tutkimassa minkälaisia helmiä Ystävämyyntiin tulevien mallikappaleiden joukosta löytyy. Kotiprojektina minulla on ollut parvekkeeni kesäkuntoon laittaminen. Kukkien lisäksi olen visioinut hurjia ideoita, mutta harmikseni noin 3m2 tila ei riitä aivan kaikkeen. Retkeni tarkoituksena oli tietenkin syödä kuormasta, jos jotain projektiini sopivaa pilkistäisi silmään.



Kyllähän sieltä löytyi vaikka mitä yltiöpäisen söpöä! Harmi, että olin liikenteessä pyörällä, sillä kuorma-auto olisi ollut hamstraamiseeni sopivampi kulkupeli.  



Menopelin asettaessa omat rajoitteensa, löysin taas hivenen järkeä  ja jätin teillekin jotain ostettavaa.


Nähdään Ystävämyynnissä!




- Laura - 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti