perjantai 16. joulukuuta 2016

Annan joulu

















Suuren kotikuusen verhoama, punavalkoinen, vanha talo puhkeaa kukkaan joulun aikaan. Vanhat hirsiseinät narahtelevat - varmasti onnesta saadessaan sisälleen kynttilöiden lämpöä ja kanelin tuoksua. Keittiöstä leijailevaa pullantuoksua on lähes mahdotonta vastustaa. Kynttilöiden rinnalle nostellaan omenia ja pullavadin raikastukseksi kuusen oksia. Tulppaanin kukat asetellaan siroihin, jalallisiin laseihin ja lautasliinat sitaistaan kiinni kauniilla ruseteilla.
Oleskelutilan ovesta tehdyn pöydän päälle asetellaan oksainen kranssi, jonka väleihin työnnellään havuja. Sen kyytiin nostellaan jouluomenat, joiden päälle tömäytetään rennosti tomusokeripilvi. Piparkakkumuoteilla appelsiinin kuorista napatut koristeet jättävät ilmaan kirpakan raikkaan tuoksun. Yhden koristeen voi hyvin sujauttaa lämpimän  talvijuoman sekaan. Koti on koristeltu jouluun, joka alkaa varmuudella lahjojen rapistelulla.
Annan joulupulla resepti
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1/2 g sahramia
1 kananmuna
1 keltuainen
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
0,5 tl kardemummaa
200 g sulatettua voita
n.10 dl vehnäjauhoja
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva ja sahrami maitoon. Lisää muut ainekset ja alusta taikina. Anna taikinan kohota.
2. Muovaa taikinapalat sormenpaksuisiksi nauhoiksi ja muovaa niistä erilaisia joulupullia.
3. Lado pullat pellille. Koristele ne painamalla kierrekohtiin rusinoita. Kohota pullia vedottomassa paikassa leivinliinalla peitettyinä, noin 15 minuuttia.
4. Voitele pullat kananmunalla ja paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Tuoksuvaa ja lämmintä joulua jokaiselle!
-Anna ja Puttipajan väki-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti