perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ideoita häihin

Kesä on tullut ja niiden myötä tulevat myös monet ihanat häät.
Omat häät tuli vietettyä viime vuoden marraskuussa ja nyt onkin ihana 
fiilistellä ja auttaa ystävää hänen kesähäissään.


Alotimme urakamme herkuista,
sillä molemmilla oli jäänyt lounas vähän turhan kevyeksi.
Näihin häihin tulee suloisen hempeä karkkibuffa!
Karkkipöydän jälkeen olikin paljon energiaa suunnitella ja kuvata lisää. :)



Seuraavaksi suunnittelimme häävieraiden pöytiä
ja teimmekin niistä muutaman eri version.


Yllä olevassa kuvassa tulee juhlavieraiden pöytään yksi iso rusetein koristeltu hurrikaani. Hurrikaanin ympärillä on yksinkertainen kranssi, jota koristaa ihana vaaleanpunainen magnoliankukka.


Tästä juhlavieraiden pöydästä halusimme tehdä runsaamman. Mukana on ihanan romanttista pitsiliinaa, kukkia, pallo- ja läpivärjättyjä kynttilöitä.


Hääparin pöydän halusimme koristella näyttävillä kruunuputeilla,
jotka lisäävät upean juhlan tunnelmaa.

 


Maistelimme kuvauksissamme myös yhtä kakkuehdokasta, jonka varmaankin valikoituu hääkakuksi. Sen verran hyvää oli tämä suklaakarhunvadelmakakku Naissaaren Kahvi- ja juhlahuoneelta





Näiden kuvausten aikana tulevat häät alkoivat tuntumaan yhä
enemmän todelta sekä kaasolle että morsiammelle.
Iloisia ja onnellisia hetkiä myös muille häitään suunnitteleville tai häiden suunnittelussa auttaville!

- Anna-

p.s. Häät tulossa? Saat nyt Puttipajalta häälahjana kynttilät 30 % alennuksella.
Kun tilaat kynttilöitä vähintään 50 €:lla, annamme sinulle 30 % alennuksen.
Alennus koskee kuluttajien verkkokauppaamme ja saat sen kuponkikoodilla "häät2015"


- hurrikaanit - pallokynttilä - pitsikaitaliina - viinilasit - vekkimaljakko -
- Laine ruokalautaset - kruunuputinjalka - sydän lyhtyhelmilautanen - lasipullot -
- pitsinauha - sinkkivati - vaaleanpunainen kynttilänalunen -



maanantai 8. kesäkuuta 2015

Peltiä ja pastellia


Puutarhassa saattaa päästä joskus villiintymään, varsinkin näin kesän alla. Onnea on työntää sormet tuoreeseen multaan, tuntea painostavan kostea kesäilma kasvihuoneessa ja suoda pieni kesäloma myös ympärivuotisille sisäkukille kantamalla ne terassin suojaan. Puttipajan valikoimissa olevat herkät peltituotteet sopivat hyvin kasvien somistuksiin, kuten myös esimerkiksi salaattivadiksi puutarhassa nautittuun päivälliseen.





Hei muuten, kesä- ja heinäkuun ajan saat verkkokaupastamme kaikki yli 50€:n tilaukset ilman toimituskuluja! Kuponkikoodilla "rahtivapaakesä".


torstai 28. toukokuuta 2015

Tuliaisia kesäkoteihin



 Joko sen saa sanoa ääneen? Jokojokojookoo? Nytpä sen teille kerron, rakkaat ystävät: KESÄ JA KÄRPÄSET NIMITTÄIN OVAT TÄÄLLÄ!
 Minulle kesä tarkoittaa elämän siirtymistä ulos, eli heti kun vapaapäivä koittaa, porhallan pakoputki punaisena maalle ja jätän kaupungin pölyt taakseni. Toki elämä kaupugissakin kesällä on huomattavasti miellyttävämpää kuin kaamoksen keskellä, mutta maalaistyttö pysyy maalaistyttönä. Ulkona ollaan ja järvessä polskitaan, satoi tai paistoi.



Kesän tulo tarkoittaa monelle myös mökkikauden avajaisia. Vietettiinpä avajaisia sitten omalla pirtillä tai sukulaisen paratiisissa, on matkaan mukava ottaa aina jotain viemisiä. Kynttilöitä, lyhtyjä tai vilttejä ei kannata hylätä kesälläkään. Loistava tuliainen ystävälle on tuoksukynttiläsetti, esimerkiksi kolme varsin kesäistä tuoksua terva, sauna ja koivu.


Mökki-iltamiin saapuu yleensä myös muutama kutsumaton vieras, nimittäin itikka kavereineen. Kesäisen väriset citronella-ulkotulet auttavat tunkelijoiden häädössä

Mökkiviemisiä, kuten muitakin lahjoja, saat kätevästi tilattua Puttipajan nettipuodistaVoit valita tuotteen kuin tuotteen, jonka paketoimme valmiiksi ja lähetämme haluttuun osoitteeseen. Mikäli vielä helpommalla haluaa päästä, on samaisilla sivuilla valmiita pakettivaihtoehtoja. Alla pari esimerkkiä lahjavaihtoehdoista.

Myös ihana Naissaaren myymälämme palvelee koko kesän!




Alkukesän vihreää energiaa kaikille!

-Minttu-

maanantai 18. toukokuuta 2015

Valmistujaisia, lakkiaisia ja muita ihania perhejuhlia



”Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.”

Tiesitkö, että suvivirsi on jo yli kolmesataa vuotta vanha virsi ja sitä ei vieläkään ole unohdettu. Toukokuussa  kesän korvalla, kun puut ja maa alkavat vihertymään, niin johan alkaa kouluajoilta mieleen jäänyt suvivirsi pyörimään huulilla. Hyräiletkö jo sinäkin?

 



Puttipajan pallokynttilät


Kohta vietetään monessa perheessä juhlia, kun nuori valmistuu oppilaitoksesta tai pääsee ylioppilaaksi. Se on nuorelle tärkeä vaihe elämässä, jossa aloitetaan uutta elämän vaihdetta ja suunnitellaan tulevaisuutta.

Naissaaren kahvihuone


Näiden muistojen innoittamana kuvasin teille muutaman idean kevään juhliin. Näissä meidän juhlissa tarjoiltiin Naissaaren kahvihuoneen herkullista kahdensuklaan kakkua. Nam! Kakun värimaailman innoittamana tulivat mukaan Puttipajan ruskeat ja pinkit kynttilät.


Pallokynttilämme ovat ihan hittituote ja niitä valmistetaan ja pakataankin päivittäin kynttiläpajallamme Vaajakoskella. Pallokynttilöille sopii kivasti veikeä korkea jalka, jonka pallot voit täyttää värikkäällä hiekalla. Tämä jalka sopii myös maljakoksi kevyelle leikkokukalle. Pallokynttilät voit sommitella myös pieniin hurrikaaneihin. Laita reilusti hiekkaa, jotta saat upotettua pallokynttilän kannan tukevasti.

 


Valmistujaisten juhlapöytään sopivat myös manioisti pienet ruisleipäset kylmäsavustetulla lohella täytettynä. Tämä herkku on monen mieleen ja mukavasti suolainen kaiken muun makean keskellä. Lisäksi nämä ovat nopeat valmistaa. :)


 

Iloisia juhlahetkiä lukijoillemme!

- Anna -