maanantai 10. lokakuuta 2016

Synttärikahvit Wanhalla Pajalla



Viime viikonloppuna vietimme Puttipajan nelikymppisiä asiakkaiden kanssa Wanhan Pajan myymälässä Naissaaressa. Päivä oli tuulinen, mutta ulkotulet sytytettiin pihalle kunniakujaksi. Sisällä kahvipannut porisivat kuumina ja pullapitkot hupenivat vauhdilla, kun asiakkaat saapuivat juhlistamaan yrityksen pitkää taivalta. Ihanaa oli tavata vanhoja tuttuja, jotka ovat pistäytyneet ostoksilla jo aina niistä Torikeskuksen myymälän ajoista saakka. Ilo on myös huomata, kuinka aina vaan uusiakin tuttavuuksia saapuu lähes päivittäin myymälään ihastumaan kotimaisiin kynttilöihin ja muuhun sisustusvalikoimaan. 













Puttipajan tarina sai alkunsa vuonna 1976, kun Terttu aloitti kynttilöiden valamisen heidän kotinsa pienessä työhuoneessa. Jokainen kynttilä sai nimensä – Lilliputti, Miniputti, Pikkuputti, Keskiputti, Isoputti, Jättiputti ja Mamputti. Näistä ja vanhasta karjalaisesta sanonnasta ”Oispa putti ollaksein” = (Oispa hyvä olla), syntyi nimi Puttipaja. Yrityksen pitkän iän salaisuus on kaiketi muuntautumiskyky ja ajan hengessä pysyminen sekä ehdottomasti rakkaus siihen mitä tekee. Kotimaisuus on aina ollut tärkeä ainesosa kynttilöiden valmistuksessa ja käsityönleima näkyykin vahvana kynttilöiden liekissä. Myös me puttislaiset olemme ylpeitä, että saamme olla mukana keski-iän saavuttaneen yrityksen tarinassa.


Lisää yrityksen pitkästä historiasta pääset lukemaan tästä.

 -Laura & Jonna-

1 kommentti: