lauantai 17. syyskuuta 2016

Syksyn tuulahdukset messuilta

Ne jotka aktiivisesti seuraa meitä Facebookissa tai Instagramissa ei varmaan voinut olla huomaamatta, että olimme mukana Habitaressa. Samaan aikaan järjestettiin Messukeskuksessa myös Forma-messut, jossa pääsimme esittelemään laajemmin syksyn uutta mallistoamme niin kynttilöiden kuin muidenkin sisustustuotteiden suhteen. Kuvat ovat hiukan vauhdissa näpsäistyjä, mutta antavat varmasti jonkinlaista ideaa mitä tämä syksy ja talvi tuo tullessansa. 


Yksi syksyn sävyistä on sininen, tuo pitkään unohduksissa ollut sisustusväri. Myös marjapuurolta vivahtava punainen tuo oman höysteensä syksyn väripalettiin. Rohkea väriyhdistelmä violetti ja oliivi haastaa sisustajaa, mutta lopputulos on mielenkiintoinen ja harmoninen.







 Tänä syksynä olemme erittäin ylpeitä onnistuneista kynttilöiden sävyistä ja mukavaa olikin kuulla samanlaista palautetta niin Habitaren kuin Forma-messujen kävijöiltä. Mieltä lämmitti myös, että kotimaista käsityötä jaksetaan vielä arvostaa!


Vietimme Puttipajan 40-vuotisjuhlia messuilla pienen coctailtilaisuuden merkeissä. Tarjolla oli hiukan suolaisia ja makeita finger foodeja sekä tietenkin kuohuvaa!

Oli erittäin mukavaa rupatella niin uusien kuin vanhojenkin asiakkaiden kanssa yrityksen historiasta, eli suuret kiitokset osallistjille. Oli ihanaa juhlistaa 40-vuotista taivalta teidän kanssanne.






Kaikkiin tuotteisiin pääset tutustumaan Puttipajan verkkokaupassa tai Wanhan Pajan myymälässä Naissaaressa Jyväskylässä.

Juuri nyt myymälässä on kova tohina päällä, jotta saisimme kaikki syksyn uutuudet esille ja loihdittua näyttävää ilmettä teidän ihmeteltäväksi. Laitellaan tänne kuvia mitä kaikkea ollaan keksitty. Yläkerran sisustajan olohuone aukeaa piakkoin - kunhan saamme viimeiset silaukset siellä järjesteltyä kuntoon.

-Laura-

1 kommentti: