lauantai 21. marraskuuta 2015

Piparin tuoksua ja joulun tunnelmaa

Jouluun on enää viisi viikkoa
ja meillä aloitettiin joulun ensimmäiset tunnelmoinnit.
Kaivettiin vanha reseptivihkoni parinkymmenen vuoden takaa
ja sieltä avattiin joka jouluinen aukeama,
jossa on Puttimuorin piparkakkuresepti.
Tämä resepti tuottaa yhtä laadukkaita piparkakkuja 
kuin Puttimuorin resepti laadukkaita kynttilöitä.


PUTTIMUORIN PIPARKAKUT

Ainekset:
5,5 dl fariinisokeria
0,5 dl siirappia
1,5 dl vettä
300 g voita
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl soodaa
runsaat 5 dl (6 dl) venhäjauhoja

Tee näin:
Siirappi, fariinisokeri, kaneli, inkivääri, vesi ja voi kiehautetaan.
Jäähdytä seos. Yhdistä venhäjauhot ja sooda ja lisää ne jäähtyneeseen seokseen.
Seos kiinteytyy hiukan seisoessaan. Taikinan kuitenkin pitää olla paksua.
Anna olla yön yli jääkaapissa. Sitten vain kaulimaan ja leipomaan.

Paista:
175°   8-10 minuuttia.

Piparkakku-ukko muotti on ihan paras.
Tähdet, ukot, kuuset ja sydämet valmiina paistoon.
Ensimmäisestä satsista tuli hyvin ruskettuneita.


  Ensimmäisestä satsista tuli hyvin ruskettuneita pipareita. Seuraava pelti onnistui jo paremmin.

Piparkakun tuoksu on hurmaava! Mikäli olet niin kiireinen, ettei sinulla ole aikaa edes paistaa piparkakkuja kaupan valmiista taikinasta, niin muista silloin Puttipajan piparkakun tuoksuinen kynttilä. Tämä kynttilä loihtii kotiin joulun tunnelmaa käden käänteessä!

http://www.puttipaja.fi/tuote/2807/tuoksukynttilat_piparkakku



Iloista joulun odotusta!

- Anna -


p.s. Nyt Puttipajan kuluttajien verkkokaupassa kaikki toimitukset VAIN 2 € 
ja yli 40 €:n tilaukset ILMAN TOIMITUSKULUJA kuponkikoodilla "joululahjatRT15".
Tarjous on voimassa 20.12.2015 saakka.

 



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Joulun aika on taas alkanut Wanhalla Pajalla

 
Joulu se tulee taas tänäkin vuonna vaikka meidän perinteinen Joulunavaus
vietettiinkin varsin vähälumisissa tunnelmissa lauantaina 14.11.
 
 
Päivän aikana lapset ja lapsenmieliset pääsivät kuiskuttelemaan lahjatoiveita Joulupukin korvaan.
Kai me kaikki olemme olleet kilttejä kuluvan vuoden aikana?
 
 
 
 
Kahvi- ja Juhlahuoneen piparipajalla pienet tonttuset pääsivät koristelemaan piparkakkuja. Olipa sinne joku osannut tehdä myös huikean hienon piparitalon.
 
 
 
 
Wanhalla Pajalla ohjelmassa oli mm. aina yhtä suosittu kynttilänkastelu.
Ja Joulupukille pääsi kirjoittamaan tai piirtämään.
Muutamaa onnekasta taiteilijaa suosi onnetar, kun nalle ja tonttu löysivät
uudet kodit.
 
 
 
 
 
Pienet heppahullut pääsivät tuttuun tapaan ratsaille ponien turvallisessa kyydissä.
 
 
 
 
Uutena ohjelmassa oli Teatterikoneen järjestämä Tonttukoulu, jossa tarkkaavaiset pikkutontut pääsivät opettelemaan tärkeitä tonttutaitoja mainion opettajan johdolla.
 
 
 
 
 
Näissä merkeissä on siis aloitettu virallisesti taas joulunaika Puttipajalla. Tervetuloa virittäytymään jouluntunnelmaan Naissaaren lisäksi myös Puttipajan joulumyymälään Jyväskylän kävelykadulla.
 
 
 
- Jonna -