perjantai 16. joulukuuta 2016

Annan joulu

















Suuren kotikuusen verhoama, punavalkoinen, vanha talo puhkeaa kukkaan joulun aikaan. Vanhat hirsiseinät narahtelevat - varmasti onnesta saadessaan sisälleen kynttilöiden lämpöä ja kanelin tuoksua. Keittiöstä leijailevaa pullantuoksua on lähes mahdotonta vastustaa. Kynttilöiden rinnalle nostellaan omenia ja pullavadin raikastukseksi kuusen oksia. Tulppaanin kukat asetellaan siroihin, jalallisiin laseihin ja lautasliinat sitaistaan kiinni kauniilla ruseteilla.
Oleskelutilan ovesta tehdyn pöydän päälle asetellaan oksainen kranssi, jonka väleihin työnnellään havuja. Sen kyytiin nostellaan jouluomenat, joiden päälle tömäytetään rennosti tomusokeripilvi. Piparkakkumuoteilla appelsiinin kuorista napatut koristeet jättävät ilmaan kirpakan raikkaan tuoksun. Yhden koristeen voi hyvin sujauttaa lämpimän  talvijuoman sekaan. Koti on koristeltu jouluun, joka alkaa varmuudella lahjojen rapistelulla.
Annan joulupulla resepti
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1/2 g sahramia
1 kananmuna
1 keltuainen
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
0,5 tl kardemummaa
200 g sulatettua voita
n.10 dl vehnäjauhoja
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva ja sahrami maitoon. Lisää muut ainekset ja alusta taikina. Anna taikinan kohota.
2. Muovaa taikinapalat sormenpaksuisiksi nauhoiksi ja muovaa niistä erilaisia joulupullia.
3. Lado pullat pellille. Koristele ne painamalla kierrekohtiin rusinoita. Kohota pullia vedottomassa paikassa leivinliinalla peitettyinä, noin 15 minuuttia.
4. Voitele pullat kananmunalla ja paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Tuoksuvaa ja lämmintä joulua jokaiselle!
-Anna ja Puttipajan väki-

perjantai 2. joulukuuta 2016

Tunturitarina






Aivan kupeessa tunturin - välissä vaarojen voi onnekas nähdä lakin punaisen. Silloin on aika lausua taika - sen kuullessaan on osa tuntureiden tarinaa. On olemassa tallitonttu, riihitonttu, saunatonttu ja kotitonttukin. Jokaisen nutun alla on pieni sydän, jonka tehtävänä on saada sinut uskomaan ripaukseen satua.

 Me Puttipajalla uskomme tähän kauneimpaan tunturitarinaan.

 Beneath the fells - next to the hills and mountains, only the luckiest will be able to see the most precious red hat. That's when a spell becomes one with the fells and you hear the stories they tell of the elfs. You know these fellows whom we call the shed elfs, sauna elfs, and barn elfs, not to mention the elves under the porch. The home elves. Their little hearts beat under their little coat hoping to make you believe in the fairytale.

 And we here at Puttipaja believe in this magical fairytail more than you can ever imagine.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Joulutunnelmissa







Joulu on saapunut Puttipajalle. Wanhan Pajan lasiovien takaa paljastuu oikea Joulun ihmemaa. Tulijaa tervehtii lystikäs tonttulauma - ujoimmat tontut piilottelevat kattoon asti ulottuvan joulukuusen alla. 
Kuusi on koristeltu kauneimmilla koristeilla, aivan kuin mummolassa. 
Kassan takana loihditaan joulun kauneimmat lahjapaketit. 

Ilmassa leijailee vieläkin iloinen tunnelma viikonlopun perinteisen joulun avauksen jäljiltä. 




Yläkerrasta voi tarkkakorvaisimmat kuulla tonttujen supattelua. 
Ja juttua toden totta riittää - onhan tonttuja Joulumaa pullollaan. 













Välillä on mukavaa kiivetä natisevia portaita pitkin sisustajan olohuoneelle, seurailla ruutuikkunoiden läpi myymälän vilskettä ja hengähtää hetki ostosten lomassa.

Myös sisustajan olohuone on puettu jouluisempaan asuun.
Viimeinen silaus kuitenkin puuttuu - auttaisitko Sinä koristelemaan kuusemme joulua varten?

- Sini-Minttu -


Pssstt... osa tontuistamme on hyppelehtinyt myös Puttipajan verkkokauppaan.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Johannan joulu















Johannan joulu tuoksuu piparkakuille ja kaneliglögille. Riisipuuron taika asuu päälle ripotellussa piparirouheessa - syöjistä onnekkain löytää puurosta mantelin. Oikeasti jokaisen puurokuppiin pudotetaan manteli - silloin toivoa saavat kaikki. Perheen kissakaksikko hoitaa vartiointitehtäviä kuuliaisena - ikkunan takana sirkutteleville linnuille voi mouruta hieman. Kynttilöitä syttyy jokaiseen huoneeseen, niiden sävyt voimistavat kodin värileikkiä. Syvän punainen saa toverikseen metsäisen vihreän ja vaaleanpunertavat sävytkin ovat sallittuja. Johanna koristelee kodin pehmeästi juhlaa varten, mukaan pääsee havuja, omenoita, pähkinöitä ja käpyjä. Kuusimetsä pystytetään keittiönikkunalle ja kattausliina rypistellään pöydälle villin vallattomasti - kotiin hiipii jouluksi rennon villi tunnelma.
Kiitos Johanna kauneimmista joulun tunnelmista!
-Ilona-
Johannan kodin somisteet Puttipajalta